Huuli- ja suulakihalkiot
Asiasanat:Huuli- ja suulakihalkiot ovat yleisimpiä synnynnäisiä rakennepoikkeamia. Hoidamme huuli- ja suulakihalkioita Puistosairaalassa ja Uudessa lastensairaalassa, joihin hoidot on valtakunnallisesti keskitetty.
Huuli- ja suulakihalkioita todetaan vuosittain Suomessa noin 85 lapsella. Hoidamme HUSissa heistä noin sataa. Hoito tapahtuu Puistosairaalassa ja Uudessa lastensairaalassa.
Ensimmäisenä ikävuotena tekemämme huulihalkion ja suulakihalkion korjausleikkaukset muodostavat halkiohoidon perustan. Vuoden ikäisen lapsen ulkonäkö on korjattu mahdollisimman hyväksi ja samalla usein saavutettu normaali huulen, nenän ja suulaen toiminta.
Tuemme ja autamme perheitä, lapsia ja nuoria halkioon liittyvissä ongelmissa. Hoito ja seuranta jatkuvat kasvukauden loppuun asti, tarvittaessa pidempäänkin.
Huulihalkiossa tai suulakihalkiossa ei välttämättä tarvita muita leikkauksia. Sen sijaan huuli-ienhalkioissa ja huuli-suulakihalkioissa tarvitaan myöhemmin lisäleikkauksia. Leikkaushoidon ohella voidaan tarvita korvien hoitoa, puheterapiaa ja oikomishoitoa sekä hampaiden proteettista hoitoa.
Huuli- ja suulakihalkiot voidaan jakaa kahteen pääryhmään:
- huulihalkioihin, joihin saattaa liittyä suulakihalkio
- pelkkiin suulakihalkioihin.
Halkiotyyppi ja halkion laajuus vaikuttavat kasvojen luuston, pehmytkudosten ja hampaiston kehitykseen sekä puheeseen. Näin halkiotyyppi vaikuttaa myös hoitomenetelmien valintaan.
Halkio-oireyhtymät
Halkio voi esiintyä yksinään, mutta joskus halkion taustalla on oireyhtymä.
Toimipisteet
Osasto Avaruus, Uusi lastensairaala
Osasto Avaruudessa hoidamme luu- ja tukielinsairauksia ja -vammoja, neurologisia ja neurokirurgisia potilaita sekä huuli- ja suulakihalkiopotilaita.
Anestesia- ja leikkausyksikkö, Uusi lastensairaala
Uuden lastensairaalan Anestesia- ja leikkausyksikössä hoidamme alle 16-vuotiaita potilaita.
Plastiikkakirurgian sekä HUSUKEn vastaanotot, Puistosairaala
Plastiikkakirurgian sekä HUSUKEn vastaanotot toimivat Puistosairaalassa Meilahden sairaala-alueella. Tulet meille hoitoon lääkärin lähetteellä.
Päivitetty: 21.08.2025